Kovimmat kamppailut lokakuun 19. päivän paikallisvaaleissa Virossa käydään maan kahdessa suurimmassa kaupungissa eli Tallinnassa ja Tartossa. Tällä hetkellä Tallinnaa johtaa sosialidemokraatti Jevgeni Ossinovski, mutta Keskusta pyrkii kaupungissa vanhoihin valta-asemiinsa ja yrittää saada kaupunginvaltuustoon yksinkertaisen enemmistön.
Tartossa kaupunginjohtajan tuolia pitää hallussaan Suomen Kokoomusta vastaava Reformi, joka on myös pääministeripuolue. Reformin ja toisen hallituspuolueen eli Eesti 200:n kannatus kuitenkin on romahtanut, sillä viimeksi tehdyssä mielipidetiedustelussa hallituspuolueiden yhteinen kannatus oli enää 14 prosentin paikkeilla. Viron vanhempien sosialidemokraattien puheenjohtaja Tiit Tammsaar odottaa, että tämä näkyy myös paikallisvaaleissa.
Tammsaar kertoi perjantaina Helsingissä, että sosialidemokraateilla on oma vaaliliitto 25 kunnassa. Lisäksi demariehdokkaita on 27 paikkakunnalla valitsijayhdistyksissä, jotka ainakin aiemmin ovat menestyneet Viron paikallisvaaleissa. Hän uskoi, että puolue tekee hyvän vaalituloksen, koska vaaliteemat ovat onnistuneita ja kärkiehdokkat ovat valovoimaisia.
Oman vaikutuksensa niin vaalikamppailuun kuin vaalitulokseenkin on varmasti sillä, että ns. kolmansien maiden kansalaisilla ei ole näissä vaaleissa äänioikeutta. Tämä merkitsee sitä, etteivät Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset saa äänestää paikallisvaaleissa. Eniten uusi lainsäädäntö vaikuttaa vaalitulokseen Itä-Virossa ja pääkaupunki Tallinnassa, jossa elää yli 30 000 Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaista. Koko maassa heitä on runsaat 80 000.

SDP:n poliittisen valmistelun johtaja Miia Järvi kertoi, että ensi toukokuun puoluekokoukseen on valmistumassa poliittinen ohjelma, jota on valmisteltu 34 työryhmässä peräti 650 jäsenen voimin. Valmistelussa on kuultu myös noin sataa asiantuntijaa. Valmistelun pohjalta on syntynyt 10 ilmiöraporttia, jotka julkistetaan syys-lokakuussa. Raportteja käytetään poliittisen ohjelman tausta-aineistona.
Teksti ja kuvat Annakati Mattila