Imatran Puhallinorkesteri Joulukonsertin videolinkit
Puhallinorkesteri kiittää Imatran ja Ruokolahden WanhojaTovereita osallistumisesta Joulukonserttiimme!
Alla olevista linkeistä pääset kuuntelemaan miltei kaikki konsertissa esitetyt jouluiset sävellykset Ismo Vänskän juontamana.
Videolinkki osa1
Videolinkki osa 2 .
Videolinkki osa 3
Hyvää Joulunaikaa ja mitä parhainta uutta vuotta 2026
Tapahtumia
Niina Malmin sopalla 26.10.
Tosi maittavaa soppaa syödessä puhuttiin poliittisesta nykymenosta. Niina katsoi, että hallituksen poukkoileva päätöksenteko on viesti siitä, että Orpon hallituksen toimintakyky on heikentynyt huomattavan aikaisin, jo 1,5 vuotta ennen vaalikauden päättymistä. Tämä yhdistettynä ennätyksiä hipoviin työttömyyslukuihin ja talouden alakuloon on erityisen huono uutinen suomalaisille.
Suomalaisten luottamus on rapautunut, vaikka juuri nyt sitä tarvittaisiin eniten Suomen talous ei kasva, jos emme saa palautettua suomalaisten luottamusta. Tällaisella poukkoilulla ja potkujen antoa helpottamalla sitä ei voida palauttaa. Työpaikkoja ei synny pelon ja epävarmuuden kautta, vaan luottamuksesta ja reiluudesta. Vaarana on työelämä, jossa epävarmuus on pysyvä olotila.
Jos hallitus haluaisi oikeasti ratkaista työllisyyden ongelmat, se panostaisi koulutukseen, osaamiseen ja työllistämisen esteiden poistamiseen, ei työntekijöiden kyykyttämiseen





Mikä se Walkers-auto oikein on?
Kerhossa Tomi Hämäläinen esitteli Walkers-auton toimintaa. Walkersin aikuiset kohtaavat nuoria siellä missä he viettävät aikaansa. Nuoret voivat kutsua Walkers-auton luokseen ja päästä näin kohtaamaan turvallisia aikuisia. Tarjoamme kahvia ja mehua.
Walkers-auton aikataulu Instagramin profiilissa @walkersimatra
Yhteystiedot:
Walkers-auton puhelin: 044 400 4246

Walkers-auto lähdössä liikkeelle. Erityisnuorisotyöntekijät Anniina Utela ja Reetta Peltonen saattelevat auton matkaan. Maanantai-iltana autolla kiertävät vapaaehtoinen Oona Lautiainen ja nuorisotyönohjaaja Tomi Hämäläinen Imatran seurakunnasta p. 044 400 4243.

Kerhossa vieraana Anne Pajunen
Vuoksenlaakson Vammais- ja Perhetyön puheenjohtaja
Vuoksenlaakson vammais- ja perhetyö ry on lastensuojelutyötä sekä kehitysvammaisten aikuisten palveluasumista tuottava järjestö, joka on sekä Ensi- ja turvakotien liiton että Kehitysvammaliiton jäsen. Yhdistys on perustettu 8.3.1948.

Toiminnassamme noudatamme Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten yhteisiä arvoja, jotka ovat osallisuus, turvallisuus, oikeudenmukaisuus, inhimillisyys ja rohkeus. Lisäksi Palvelukoti Vuokon toiminnalle on määritelty omat arvot. Työtämme ohjaa Ensi- ja turvakotien liiton eri toiminnoille määritellyt laatukriteerit.Vuoksenlaakson vammais- ja perhetyö ry on kansalaisjärjestö. Jäsenmäärämme on noin 100.Tärkeänä osana yhdistyksen toimintaan kuuluu vapaaehtoistyö; vertaistukena /kokemusasiantuntijana toimimismahdollisuus, yhdistyksen jäsenenä vaikuttamismahdollisuus sekä yhdistyksen toiminnan tukeminen. Vapaaehtoiset järjestävät myös erilaista virkistystoimintaa palvelukodin asukkaille.Olet tervetullut mukaan joukkoomme. Kaipaamme aktiivisia, toimintaan osallistuvia vapaaehtoisia ja jäseniä, mutta yhdistykseen saa toki liittyä jäseneksi ilman toimintavelvoitteita.Jäsenmaksu on 20 € vuodessa ja sillä saa Ensi- ja turvakotien liiton julkaiseman Enska-lehden viidesti vuoden aikana.Vaihtoehtona on liittyä kannatusjäseneksi yksityishenkilönä, yrityksenä, säätiönä tai rekisteröitynä yhdistyksenä, jolloin vuosittainen jäsenmaksu on haluamasi summa,mutta minimissään 30 €. ME ja kuten monet muutkin järjestöt tarvitsevat toimiakseen rahaa. Toimintaamme nyt kohdistuvat leikkaukset ovat pakottaneet meidät nyt anomaan ja järjestämään virallisen avustuskeräyksen toimintamme jatkuvuuden turvaamiseksi.
Yhteydenotot:
marja-leena.koskinen@vkletu.fi
p. 040 485 9730
Raskausaika ja vauva tuovat monia uusia asioita elämään. Joskus ilo vauvasta voi peittyä uupumuksen ja arjen kuormittavuuden alle. Esim. yksinäisyys, verkostojen puute, mielialan laski, alakuloisuus tai väsymys voivat vaikuttaa jaksamiseen. Liekun päivärytmi ja toiminnan sisällöt tukevat vauvaperheen vuorokausirytmiä. Vauvaperheryhmässä keskitytään vanhemman ja perheen omien voimavarojen vahvistamiseen ja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen.
Vuodessa on kaksi noin viiden kuukauden mittaista ryhmäkautta, jotka alkavat tammi- ja elokuussa. Suljettu ryhmä kokoontuu kolme kertaa viikossa (ti, ke ja to) klo 10-15. Ryhmään mahtuu kerralla neljä äitiä alle kaksivuotiaiden lastensa kanssa. Äidit saavat vertaistukea toisiltaan ja pääsevät jakamaan omia kokemuksiaan vanhemmuudesta toisilleen.
Toiminta on perheille sekä kunnille maksutonta. Toimintapäivään sisältyy lounas ja päiväkahvit/välipala. Ryhmän voi aloittaa jo raskausaikana.
Toimintaa toteutetaan Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) sekä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen myöntämillä avustuksilla.
Yhteistiedot:
Kauppakatu 8 as 2, 55120 Imatra
Ohjaajat Johanna Kalsta ja Theresa Väisänen p. 0400 868 095
Ilkka Nokelainen

Alustaja Ilkka Nokelainen. Aiheena: Nuorten työllistymisen ongelmat, väestön ikärakenteen kehitys, investointien priorisoiminen, kunnallisveron säilyttäminen ennallaan ja yhteenveto Imatran talousarviosta 2025. Budjetin kolmas luku hallituksessa on seuraavana maanantaina, valtuustoon se tulee joulukuussa.
SDP valtuusto: 10 keinoa pienten yritysten tilanteen helpottamiseksi – SDP
SDP:n kolme sitoumusta lapsille ja nuorille – SDP

Tuija Nummelan kirja”1950-lukuiset hyvinvointivaltion piikoina ja renkinä” kuvaa erittäin hyvin 1950-lukulaisten panosta ja asemaa hyvinvointivaltion rakentajina, sekä
yhteiskunnan hyödyntämänä voimavarana suhteessa vanhempiinsa, lapsiinsa, lapsenlapsiin ja muihin läheisiinsä.
Kirja antaa selkeän kuvan kyseisen sukupolven arjesta ja heidän tarjoamastaan ylisukupolvisesta avusta, tuesta ja hoivasta, jota yhteiskuntamme ei ole pystynyt tarjoamaan.
Tapahtumia kuvia








