Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Kansanedustaja Nasima Razmyar ihmetteli, voivatko kansalaisten perusoikeudet toteutua, kun pääosa Orpon hallituksen leikkauksista kohdistuu sosiaali-ja terveydenhuoltoon ja sosiaaliturvaan.

Orpon hallitus vaarantaa leikkauksillaan perusoikeudet

Hyvinvointialueiden tilanne on todella vaikea. Vanheneva väestö tarvitsee ja ansaitsee laadukasta hoitoa, mutta hallitus ei aio vakauttaa tilannetta millään lailla. Näin totesi kansanedustaja ja SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar  puhuessaan Pääkaupungin Wanhojen Tovereiden joululounaalla.

Hän kysyi, miten kansalaisten perusoikeudet voivat toteutua, kun valtiontalouden sopeuttaminen tehdään suurimmalta osaltaan leikkaamalla sosiaali- ja terveydenhoidosta ja sosiaaliturvasta. ”Rikkooko hallitus kohta perustuslakia?” hän ihmetteli. 

– Se on jäätävä arvovalinta, jolla on seurauksensa. Suomen sosiaalinen kestävyysvaje kasvaa. Ja se vasta maksaa! Nasima Razmyar huomautti. 

Hän epäili, haluaako Orpon hallitus hyvinvointialueiden ylipäätään onnistuvan tehtävissään eli oikea-aikaisten palvelujen järjestämisessä ja taloutensa tasapainottamisessa.

– Miksi hallitus ei ole edelleenkään myöntämässä hyvinvointialueille lisäaikaa alijäämien kattamiseen? hän kysyi ja vaati hyvinvointialueille työrauhaa ja aikaa toimintansa järjestämiseen tehokkaaksi.

Pääkaupungin Wanhojen Tovereiden ja Kirjan Wanhojen Tovereiden yhteisellä joululounaalla oli kolmisenkymmentä osallistujaa.

PWT:n ja Kirjan Wanhojen Tovereiden yhteinen joululounas järjestettiin tiistaina 10.12. Kirjan talon juhlasalissa. Kansaedustaja Razmyarin puheenvuoron lisäksi lounasvieraita tervehtivät PWT:n puheenjohtaja Kirsti Palanko-Laaka ja Kirjan Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Juhani Lahtinen. Lounaspöytään oli katettu perinteinen jouluateria kalapainotteisine alkupaloineen sekä kinkkuineen ja laatikkoruokineen. 

Ohjelmassa oli myös yhteislaulua ja sosialidemokratian historiaan liittyvä tietovisa, jonka voitti joukkue nimeltään Joulutontut. Tontut tiesivät kymmenestä kysymyksestä oikean vastauksen yhdeksään. Voittajajoukkueen muodosti kolmikko Anneli Koivisto, Tuula Marttinen ja Risto Marttinen. 

teksti Annakati Mattila

kuvat Hannu Ohvo