Marraskuun hämärässä kerhoomme saapui maakuntamme läntisistä osista tohtori Arja Alho puhumaan sangen ajankohtaisista asioista erityisesti rauhanliikkeen näkökulmasta. Maailma on varsin sekavassa ja vaarallisessakin tilanteessa, joka aiheuttaa meissä kaikissa huolta.
Taustalla ovat suuret maailmanlaajuiset ilmiöt, kuten ilmastonmuutos. Se on jo nyt aiheuttanut paljon tuhoa ja laukaissut ensimmäiset pakolaisvirrat kohti suotuisampia alueita. Keskustelun keskiöön ovat nousseet kysymykset kertakäyttökulttuurista, akkuteollisuudesta, taakanjaosta, sotateollisuuden päästöistä, aavikoitumisesta ja juomaveden puutteesta. Niiden päälle tulevat erilaiset sotilaalliset kriisit eri puolilla maailmaa.
Pitkästä aikaa on noussut esille todellinen uhka ydinsodasta. Sitä väläytellään jo päivittäisessä uutisoinnissa. Ydinaseiden riisumista pitäisi jatkaa. Nyt niitä rakennetaan lisää. Ydinaseiden käytössä on säilytettävä 0-toleranssi!
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut myös Suomen tilannetta. Maamme liittyi NATOn jäseneksi ja päivänpoliittinen keskustelu on entistä enemmän puolustuspoliittista. Perinteisille rauhanliikkeen teemoille ei tahdo löytyä tilaa tai ne eivät pääse läpi esimerkiksi mediassa. Toiveet rauhasta leimataan helposti asettumiseksi taistelujen toisen osapuolen, tässä tapauksessa hyökkääjän, puolelle.
Vilkkaassa keskustelussa pohdiskeltiin oman kansanliikkeemme vaikeaa roolia tässä tilanteessa. Haluamme toimia aatteidemme ja arvojemme puolesta mutta joudumme politiikan kentällä painottamaan puolustuspoliittisia näkökohtia. Silti on syytä pitää kiinni esimerkiksi oikeusvaltioperiaatteesta. Eduskunnan asemaa on suojeltava. Kansalaisyhteiskuntaa ei saa romuttaa. Media on tärkeä, samoin tiede ja tutkimus. Yksilötasolla lukemisen merkitys kasvaa.
