SDP:n entinen puoluesihteeri, kansanedustaja ja europarlamentaarikko Ulpu Iivari kävi syyskuun tapaamisessamme pohtimassa suurta kuvaa oikeusvaltiokehityksestä ja äärioikeiston historiasta sitä vasten. Tässä tiivistelmä esityksestä:
Kestääkö demokratia ristiriitojen maailmassa?
Kun liberaali demokratia on ajautunut puolustuskannalle ja äärioikeisto kasvattaa kannatustaan eri
maiden vaaleissa, moni kysyy, voisivatko 1930-luvun tapahtumat toistua? Voisiko Hitlerin kaltainen
johtaja nousta taas valtaan?
Hitleristä puhuttaessa toistetaan usein, että hän nousi valtaan vaalien kautta. Se ei ole koko totuus.
Natsipuolue oli kyllä suurin 1930-luvun alun Saksassa, mutta sen kannatus oli vain 33 prosenttia,
kun presidentti, 85-vuotias marsalkka Paul von Hindenburg nimitti Hitlerin valtakunnan kansleriksi.
Sillä porvarilliset poliitikot torjuivat yhteistyön sosialidemokraattien kanssa, vaikka tuon ajan
Saksassa sosialidemokratia edusti maltillista, parlamentaariseen uudistustyöhön sitoutunutta
vasemmistoa. Ero kaduilla natsien kanssa taisteleviin kommunisteihin oli selvä.
Äärioikeisto on saanut vahvaa kannatusta viimeiksi itäisen Saksan vaaleissa. Se on menestynyt
myös Espanjassa, Ranskassa, Hollannissa ja Puolassa, jossa valta on tosin palannut
keskustaoikeistolle. Unkaria hallitsee autoritaarinen Viktor Orban, joka on sementoinut puolueensa
valtaa mm. vaalilakeja muuttamalla. Varsinaista äärioikeiston läpimurtoa ei kuitenkaan ole
tapahtunut. Kesän 2024 europarlamenttivaalien jälkeen parlamentin maltilliset voimat ovat
kyenneet jatkamaan yhteistyötään.
Suomessa kokoomus valitsi 2023 vaalien jälkeen yhteistyökumppaneikseen perussuomalaiset.
Monet saattoivat toivoa, että valta ja vastuu maltillistaisivat heitä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt.
Perussuomalaiset ovat jatkaneet kaksoisviestintäänsä. Televisiossa he punnitsevat sanojaan,
mutta somessa jatkuu räävitön meno, jopa paljas vihanlietsonta.
Kun katsomme kuvia 1930-luvun Saksassa Hitlerille hurraavista kansanjoukoista, näemme kunnon
ihmisiä. Natsien kannatus nojasi protestanttiseen keskiluokkaan, jonka tunteita olivat koetelleet I
maailmansodan rauhanehdot, joka oli kärsinyt talouslamasta ja inflaatiosta ja jonka oli vaikea
hyväksyä ja ymmärtää Berliinin huvielämän säädytöntä menoa.
Ei ole epäilystä siitä, että suurin osa populistisia oikeistopuolueita äänestävien kuuluu tänäänkin
ahkeriin kunnon kansalaisiin. He eivät vain halua jakaa omakseen kokemasta maahanmuuttajille ja
ihmisille, jotka heidän mielestään ovat tahallaan jättäytyneet yhteiskunnan tukien varaan.
On tarpeen yrittää ymmärtää syitä, jotka sysäävät ihmisiä poliittisen kentän äärilaidoille,
yksinkertaisten vastausten ja jyrkkien vastakkainasettelujen tielle. Minulle jäi mieleen Saksan
edellisistä, sosialidemokraateille voitollisista liittopäivävaaleista Olaf Scholzin puhe
kunnioituksesta. Sitä tarvitsevat kaikki eivätkä vain tähdet ja huippuosaajat.
Ymmärtäminen ei kuitenkaan voi merkitä vihanpidon ja ennakkoluulojen lietsonnan hyväksymistä.
Siinä pitää olla tarkka. Historia osoittaa, että autoritaariset ääriliikkeet ovat aina johtaneet
katastrofiin, jonka lopulta kohtaavat myös sen kannattajat.
On tärkeää pitää huolta vallan kolmijaosta: lainsäädäntövallasta, toimeenpanovallasta ja
oikeuslaitoksen riippumattomuudesta. Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi
on toistuvasti kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka vaarallista on, kun poliittiset toimijat
kyseenalaistavat oikeusvaltion herkän tasapainon.
Hyökkäykset vapaata tiedonvälitystä ja jopa yksittäisiä toimittajia vastaan ovat myös huolestuttavia.
Vaatimus Yleisradion kuriin panemisesta on suoraan fasismin käsikirjasta.
Maltillisten voimien yhteistyö on ratkaisevan tärkeää parlamentaarisen demokratian ja
oikeusvaltion turvaamisessa. Se vaatii niiltä valmiutta kompromisseihin hyvän asian eteen. Useat
politiikan tutkijat maailmalla ovat tulleet tulokseen, että ääriliikkeiden suhteen eristäminen on
yhteistyötä parempi vaihtoehto.