Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Joulun sanomaa kuultiin Lappeenrannassa

Lappeenrannna Wanhat Toverit viettivät jouluisan puurohetken. Suomen kaakon kulmilla, Etelä-Karjalan maakunnassa , Venäjän suljetun rajan äärellä on tänä  syksynä vietetty auringonlaskun hämäriä hetkiä muutenkin kuin sään suhteen. Talouden kovat lait ja nykyhallituksen kaikkea kiristävät päätökset kurittavat eteläkarjalaisia. Raskaat irtisanomiset UPM Kaukaan paperitehtaalta ja hyvinvointialue EKHVAn tahoilta ovat saattamassa synkeää joulua Lappeenrantaan ja Etelä-Karjalaan. Maakuntaan kun ei ole juurikaan joulupukilta paketteja tulemassa. Tätä pessimismin ilmaa koetetaan Lappeenrannassa lyödä vastaan kaikin voimin ainakin joulun sanomalla ja karjalaisella iloisuudella.

Lappeenrannan Wanhat Toverit viettivät perinteisen joulupuurohetken yhdessä syöden ja samalla vuoden kuulumisia vieruskaverin kanssa  vaihdellen. Joulun sanomaa tovereille toi viereisessä kunnassa, Luumäellä vaikuttava rovasti Heikki Svinhufvud. Heikki on Ukko-Pekka Pehr Evind Svinhufvudin pojan poika.  Ukko-Pekkahan tunnettiin mm. Suomen itsenäisyysjulistuksen antajana neuvostoliittolaisille vuonna 1917.

Heikki Svinhufvud tarinoi tovereille elämäänsä liittyneinä asioita ja puhui sitten joulun raamatullisesta sanomasta ja päätti puheensa Luukkaan jouluevankeliumiin.

Maukkaasta puurosta, sen lisukkeista ja torttukahveista nautti parikymmentä lappeenrantalaista wanhaa toveria. Toverit poistuivat puuron jälkeen hämärtyvään joulukuiseen iltapäivään sitten rauhaisaa joulunaikaa toisilleen toivotellen. Tilaisuus oli tovereille jouluisen arvokas ja mukava yhdessäolohetki Lappeenrannan työväenyhdistyksen tilojen suojassa.

Keijo Martikainen

Kuva:   Lappeenrannan Wanhat Toverit viettivät perinteisen joulupuurohetkensä

Lappeenrannan Wanhat Toverit toivottavat jäsenistölleen, päättäjille ja kaikille yhteistyökumppaneille Rauhallista, mutta iloista joulunaikaa ja Parempaa tulevaa vuotta 2026!Lappeenrannna Wanhat Toverit viettivät jouluisan puurohetken.