Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Vapputervehdys kerhoille vapunaattona 2024

VAPUN HISTORIAA
Työväen vapun vietto alkoi Amerikassa vuonna 1886, jolloin työläiset julistivat toukokuun ensimmäisen yleiseksi työnseisauspäiväksi. Päivä ”jenkeissä” oli väkivaltainen. Poliisit hyökkäsivät useilla paikkakunnilla rauhanomaisten mielenosoittajien kimppuun ja tappoivat monia työläisiä. Lakkoliikkeen johtajat Albert Parsons ja August Spies saivat hirttotuomiot.

Euroopan vapun juuret löytyvät Pariisista vuodelta 1889, jolloin juhlittiin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon hengessä Bastiljin valtauksen 100-vuotisjuhlaa ja julistettiin vappu yleiseksi juhla- ja mielenosoituspäiväksi. Suomessa ensimmäistä vappua vietettiin Helsingissä vuonna 1890, jolloin työväki teki kävelyretken kaupungin edustalle Korkeasaareen. Tällöin Suomi eli Venäjän keisarin hallinnoimassa suuriruhtinaskunnassa ja työväenliike oli vasta syntymässä.

Työväenliikkeen ensimmäisen sukupolven (1900-1930) aktiivisen toiminnan ansiosta toukokuun ensimmäisestä tuli 1930-luvulla yleinen vapaapäivä Suomessa. Tämä oli tunnustus myös ylioppilaille ja koko kansalle kevään juhlana. Suomalaisuuden liitto oli esittänyt vapunpäivää viralliseksi liputuspäiväksi jo 1920-luvulla mutta vasta työväenliikkeen kolmas sukupolvi (1960-1990) näki unelman toteutuvan kun vapunpäivä v. 1979 päätettiin viralliseksi liputuspäiväksi suomalaisen työn päivän kunniaksi.

Vapun vietossa on aina yhdistynyt mielenosoitus ja vakava sanoma virkistävään kansanjuhlaan ja iloisimmillaan on juhlittu ja karkeloitu karnevaalitunnelmissa tai suunnattu kävelyretkille luontoon. Vappuun kuuluvat banderollit, asusteet, ruuat ja juomat ovat vuosikymmenten mukana vaihdelleet. Nykyään vappua värittävät mm. sima, tippaleivät, munkit, salaatit ja nakit serpentiinejä, ilmapalloja ja vappumerkkejä unohtamatta. Vaalimisen arvoinen perinne on, että monet soittokunnat ja muut musiikkiryhmät, joista kiireisimmät soittavat vappukulkueissa ja -juhlissa, pitävät vapunpäivän iltapäivänä perinteisen vappumatinean nimellä useita konsertteja. Kansainvälisen ja Marseljeesin kajauttaminen on vapun sanoman ydintä.
Hyvää vappua kaikille Wanhoille Tovereille kautta maan.
Toveriterveisin
Reijo Päivärinta
Puheenjohtaja