ASIAMIES ULLA VUOLANNE ESITTELI KANSAN SIVISTYSRAHASTON
HISTORIA, ASIAMIEHET JA TOIMISTO
Lahden seudun Wanhat Toverit saivat 21.10.2024 vieraakseen rahaston asiamies Ulla Vuolanteen.
Puheenvuorossaan hän kertoi, että Suomessa toimii noin kolmesataa säätiötä, jotka myöntävät apurahoja.
Kansan Sivistysrahasto perustettiin vuonna 1955 ja Ullaa ennen säätiön asiamiehinä ovat toimineet Olavi Hurri, Jaakko Kuusela ja Heikki Kajanto. Heillä kaikilla on ollut merkittäviä ansioita sivistysrahaston hyväksi. Esimerkiksi Hurri loi maakuntarahastoja, Kuusela SAK:n ammattiliittojen rahastoja ja Kajanto kehitti yhtenäisen sijoitusstrategian. Edelliset kaiken muun toiminnan ohessa.
Rahaston toimistossa ahertaa kolme työntekijää. Kirsi Tammi hoitaa taloutta ja Anni Lahtinen viestintää. Kansan Sivistysrahastoon kuuluu 140 rahastoa, eräänlaisia ”pikkusäätiötä”. Ne ovat erikois- ja nimikkorahastoja. Rahastoja ovat perustaneet monet järjestöt ja yksittäiset ihmiset. ja apurahoja voivat hakea niin ryhmät kuin yksittäiset henkilöt.
APURAHAHAKEMUKSET KÄSITTELYSSÄ
Tämän vuoden elokuussa, apurahojen hakuaikana, KSR sai yli 3.000 hakemusta, joita parhaillaan käsitellään. Apurahoja saavat tavalliset ihmiset ja työväenliikkeen arvomaailman on mukana kun apurahoja myönnetään. KSR haluaa rohkaista ja tukea ihmisiä, jotka haluavat kehittää itseään ja luoda uutta.
Ulla Vuolanne kertoi muutaman esimerkin apurahan aiemmista saajista. 84-vuotias henkilö sai apurahan ensimmäisen runokirjan tekemiseen, 5-vuotias lapsi viulunsoittamiseen, 16-vuotias balleriina harrastukseensa ja 30-vuotias metallimies metallitaiteen tekemiseen.
Alustaja avasi myös seikkoja, mitkä ovat tärkeitä, kun apurahaa haetaan. Apurahan hakijan on hyvä arvioida hakemuksensa yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Apurahan saaja puolestaan on velvollinen raportoimaan Kansan Sivistysrahastolle hankkeensa toteutumisesta.
Apurahan saajalle apuraha on verotonta.
Ulla Vuolanne kertoi KSR:n olennaisia talouslukuja, kertoi sijoitustoiminnasta, varojen turvaamisesta ja jaettavien apurahojen jako-osuuksista.
LAHJOITUKSET
Kansan Sivistysrahastolle lahjoitukset ovat hyvin tervetulleita. Rahastoon voi testamentata omaisuuttaan tai perustaa nimellään vaikkapa oman säätiön. Lahjoittaja voi itse määritellä, miten ja mihin tarkoituksiin apurahoja jaetaan.
Alustuksessa mainittiin mm. presidenttien Mauno Koiviston ja Tarja Halosen rahastot, samoin Rafael Paasion, Tauno Yliruusun sekä Irene ja Kalevi Sorsan rahastot. Suomen Wanhojen Toverien rahasto ja sen tarkoitus selvitettiin aivan erikseen.
Edellä mainittu rahasto tukee sosialidemokraattista sivistys-, valistus- ja kulttuuritoimintaa sekä työväenliikkeen historian ja perinteen tutkimusta.
Kun perustaa säätiön tai rahaston, tästä ei tule perustetulle säätiölle tai rahastolle mitään hallintokuluja. KSR hoitaa byrokratan aihettamat kustannukset.
Kuulimme myös useita toteutuneita unelmia, joita apurahan saajat olivat kirjoittaneet ja lähettäneet apurahat myöntäneelle KSR:lle.
Luovuus ja sivistys kuuluvat kaikille, sanoi asiamies Ulla Vuolanne Kansan Sivistysrahaston hengessä.
Lahden seudun Wanhat Toverit kiittävät asiamies Ulla Vuolannetta valaisevasta ja mielenkiintoisesta esityksestä.
Teksti:
Reijo Päivärinta
puheenjohtaja
Kuva:
Vesa Tuominen
sihteeri
