Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

KERHO 16.9.2024

Toiminnanjohtaja Sanna Mäkisen esitys

Lahden seudun Wanhat Toverit saivat vieraakseen 16.9.2024 Lahden vanhusten asuntosäätiön toiminnanjohtaja Sanna Mäkisen.
Esityksessään hän kertoi mm. seuraavaa:Säätiön käytössä on 1253 asuntoa ja 24 kiinteistöä. Asuntojen keskikoko on 40 m2. Kolme neljäsosaa asunnoista on varattu ikääntyvien ihmisten kodeiksi ja loput erityisryhmille eli mielenterveyden osalta kuntoutettaville ja työttömille.
Asuntojen käyttöaste on nyt 97,5% ja jonossa on 250 ihmistä. Asuntojen laatutaso on noussut huomattavasti sitten 1960-luvun, jolloin asukkaat käyttivät ulkovessoja. Lähtökohtana on, että asunnon saaja asuu kodissaan loppuelämän ajan. Säätiön palveluksessa on 32 henkilöä, joista valtaosa palvelee ruokahuollon parissa. Säätiön liikevaihto on 12 miljoonaa ja kiinteistöjen korjauksiin on varattu 800.000 euroa.
Asumisessa on tärkeää hoiva, esteettömyys, yhteisöllinen asuminen ja kestävä rakentaminen.
Laitosasuminen poistuu kokonaan vuonna 2027 ja se tekee tilaa ympärivuorokautiselle asumiselle. Näiden välimuotona on yhteisöllinen asuminen.
Sanna Mäkinen avasi myös uutta sosiaalihuoltolakia ja vanhuspalvelulakia sekä säätiön uusia asuntokohteita. Esille tulivat myös nykyisen oikeistohallituksen linjat ja päätökset, joilla ajetaan alas valtion tukemaa ja ikääntyviä palvelevaa asuntotuotantoa.
Säätiö on yleishyödyllinen.
Lahden seudun Wanhat Toverit kiittävät Sanna Mäkistä hyvin elävästä ja läheisestä esityksestä.
TEKSTI: REIJO PÄIVÄRINTA
KUVAT: VESA TUOMINEN