Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

THL:n pääjohtaja Mika Salminen

THL:n Mika Salminen: Sote-uudistus ollut valtava onnistuminen

Otsikon mukainen asia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Mika Salmisen mielestä totta, vaikka niin poliitikot kuin mediakin näyttävät tämän tästä olevan eri mieltä. Hän kertoi ajatuksiaan Helsingin Vanhojen Tovereiden helmikuun lounastapaamisessa.

Salmisen mukaan Suomen sosiaali- ja terveyssektorin suurimmat haasteet ovat väestön vanheneminen, syntyvyyden lasku sekä monet, etenkin päihteiden aiheuttamat kuolleisuuden ja sairauksien lisääntymiset.

– Alkoholin saatavuuden helpottaminen on väärä suunta, sillä aina kun alkoholia on saanut helpommin, sen aiheuttamat kuolleisuusluvut ovat kasvaneet tai ainakin lasku on taittunut. Meillä on Suomessa noin 1600 Alkoa, mutta jopa 20-kertainen määrä muita alkoholin myyntipisteitä, Salminen kuvasi.

Lisäksi hän listasi Suomen ongelmiksi lihavuuden, sosiaalisen eristyneisyyden sekä nuorten ja osin myös aikuisten lisääntyneet mielenterveysongelmat. Mielenterveyden näkökulmasta Salmisen mielestä laitoshoitoa on vähennetty liikaa, vaikka avohoito on sinällään hyväksi monelle.

– Koronapandemian aikana tehtiin virhe, kun ikäihmisiä sekä nuoria koululaisia ja opiskelijoita eristettiin liiaksi. Sekä fyysiset että psyykkiset ongelmat lisääntyivät. Sosiaalisen kanssakäymisen vähenemisen lisäksi nuorten nuorten tuskaa lisäsivät eurooppalainen sota sekä huoli ympäristön tilasta, Salminen sanoi.

”Sairaaloita on liikaa”

Paljon puheena olleen sote-uudistuksen suurimmiksi ongelmiksi hän listasi ammattilaisten ja rahan vähyyden. Yksi syy näihin ongelmiin on Salmisen mielestä se, että erikoissairaanhoito vie alan rahoista suurimman osan, kaksikolmasosaa, kun resurssit pitäisi olla perusterveydenhuollon kanssa saman suuruiset.

– Fakta on se, että meillä on sairaaloita liikaa. Samaan aikaan terveyskeskuksia on vähennetty, mikä taas lisää paineita sairaaloissa, Salminen kuvasi väärää suuntaa.

Hänen mielestään sote-alueilla on saatu paljon hyvää aikaa, ja nyt niille pitäisi antaa aikaa. Salminen muistutti, että uudistus on globaalistikin valtava muutos, joten kaikkia tavoitteita ei pystytä saavuttamaan heti.

Monen muun tahon tapaan Salminen totesi, ettei sote-alueiden taloudellinen tasapaino ole saavutettavissa maan hallituksen määrittelemässä aikataulussa, vaan alueille pitäisi antaa enemmän aikaa.

– Ymmärrän toki, että kaikki raha mikä on käytettävissä menee, ei vähiten siksi, että lääketiede kehittyy koko ajan. Etenkin monet uudet hoidot ovat kalliita. Näin ei kuitenkaan voi jatkua aina, Salminen luonnehti.

Hän alleviivasi, ettei suomalainen sote-järjestelmä ole kriisissä, vaikka julkisesta keskustelusta voisi niin päätellä. Ennen koronaa suomalaista noin 90 prosenttia luotti soteen, nyt prosentti on noin 60. Salmisen mielestä laskussa näkyy selvä korrelaatio julkiseen puheeseen.

– Sote ei siis ole romahtanut, vaan se on kehittämisvaiheessa ja korjaa itse itseään. Sen hoitamiseksi tarvittaisiin järkevä ohjausmekanismi, vaikka lääkintöhallituksen perustaminen uudelleen. THL tai ministeriöt eivät siihen pysty,  Salminen totesi.

Työterveys sai moitteita

Hän puhui myös työterveyshuollosta, johon monella kuulijallakin oli mielipide. Salmisen mielestä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta nykyinen työterveysmalli ei ole hyvä, koska se vie niin suuren osan alan työvoimasta.

Systeemi ei hänen mukaansa tuota yhteiskunnalle hyvää kustannustehokkuuden kannalta, koska työterveydessä hoidetaan lähinnä ”helpot” tapaukset ja vaikeimmat menevät usein julkisen puolen hoidettaviksi.

Teksti: Harri Järvinen

Kuva: Hannu Ohvo