Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Tarja Filatov Wanhojen Toverien vieraana 27.1.2025. Kuva Kirsti Suoranta.

Eduskunnan varapuhemies vieraili Hämeenlinnan Wanhojen Toverien luona

Eduskunnan varapuhemies Tarja Filatov kertoi 27.1.2025 Wanhoille Tovereille valtakunnan politiikan ja hyvinvointialueen kuulumisia.

Filatovista tuntui, että Suomessa kaikki on alistettu taloudelle. Hänen näkemyksensä mukaan näin vaikeassa tilanteessa ei kannattaisi tehdä suuria leikkauksia, jotka heikentävät tilannetta entisestään.

Tarja kertoi, että hyvinvointialueella, OmaHämeessä, säästöohjelmat ovat toimineet. Tarvittaisiin kuitenkin pitempi aikajänne hyvinvointialueen talouden tasapainoittamiseksi.

Kun vastuu työllisyyspalveluista on siirretty kunnille, niin samaan aikaan kunnilta on kuitenkin viety pois välineitä ja rahoituspohjaa, joilla työllisyyttä voidaan hoitaa.

Vilkkaassa keskustelussa pohdittiin lisäksi muun muassa Hämeen ammattikorkeakoulun kampuksen siirtoa Hämeenlinnan keskikaupungille sekä keskuskorttelin tulevaisuutta.