Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Vantaan Wanhat Toverit

Muistorikas juhlamme

Vantaan Wanhat toverit juhlivat 25 vuotisjuhlaansa toverillisissa ja muistorikkaissa merkeissä. Ohjelma oli tiivis mutta antoisa. Aluksi Vantaan Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Sointu Toivonen ja yhdistyksen veteraani Veli Heikkilä valottivat yhdistyksen syntyä. Velin puhe oli niin sytyttävä, että sillä olisi yhdistys syntynyt, ellei se olisi jo olemassa. Juhlaan toi tervehdyksensä Suomen Wanhojen Tovereiden puheenjohtaja Reijo Päivärinta. Hänen

Muistorikas juhlamme Read More »

Syyskausi käynnistyi oman kaupungin asioilla

”Vantaa on Suomen nopeimmin muuttuva kaupunki”, totesi kaupunginjohtaja Pekka Timonen puheenvuoronsa aluksi. Hän vieraili 11.9. Vantaan Wanhojen Toverien ja Tikkurilan Seudun Eläkkeensaajien yhteiskunnallisen kerhon yhteisessä kokoontumisessa. Monet tunnusluvut ovat Vantaalla myönteisiä. Väestö on nuorta ja työikäisten osuus on iso. Väestörakenteen perusteella on syytä olettaa, että jatkossa yrittäjyyttä ja työpaikkoja syntyy. Muunkielisten – äidinkieli muu kuin

Syyskausi käynnistyi oman kaupungin asioilla Read More »

Juhlaa ja vakaviakin aiheita

Vantaan Wanhat Toverit kokoontuvat taas syksyllä mielenkiintoisten aiheiden ja juhlankin merkeissä, täyttäähän toimintamme 25 vuotta. Juhlapuhujaksi olemme saaneet SDP:n entisen puoluesihteerin Erkki Liikasen , jolle on matkan varrella kertynyt kokemusta ja ansioita monista korkean tason tehtävistä. Syksyn ohjelmamme on: 11.9. Vantaan kaupungin kuulumisia, kaupunginjohtaja Pekka Timonen 16.10. Sotahistoriaa, mm. kirjan ”Kesä 1944” pohjalta, tietokirjailija Jukka

Juhlaa ja vakaviakin aiheita Read More »

Maailmankirjat sekaisin

Kerhomme sai kevätkautensa päätteeksi vieraaksemme kansainvälisen politiikan asiantuntija Hannu Ohvon, joka on myös näiden Suomen Wanhojen tovereiden sivujen ylläpitäjä. Hannulla olikin tärkeää ja herättävää sanomaa: Tippuuko taivas, syttyykö sota? Trumpin vallankumous ja globaali etelä. ————————————————————————————————— Toisen MS jälkeen syntyi sopimuspohjainen maailman järjestys jossa pohjana olivat mm YK, Bretton Woods, ILO, UNESCO, GATT ja myöhemmin WTO,

Maailmankirjat sekaisin Read More »

Vakehyva etenee

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen ja HUS:n hallitusten jäsen Pirkko Letto kertoi kerhossamme siitä työstä, mitä tehdään hyvinvointialueemme kehittämiseksi. Tiukka talous asettaa omat raaminsa, mutta paljon on silti saatu aikaan. Eräs myönteisimmistä kehityksistä on saavutettu henkilöstön puolella. Vuokralääkäri- ja -hoitajapohjaisesta tilanteesta on päästy omaan motivoituneeseen henkilöstöön, joka myös näyttää pysyvän. Työtä on tehty niin työympäristön kuin

Vakehyva etenee Read More »

Nuoriso liikkeellä

Sosialidemokraattisten Nuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka vieraili kerhossamme kesken vaalikiireidensä. Hänellä oli paljon myönteistä kerrottavaa. Nuoret ovat nyt liikkeellä ja oikeaan suuntaan! Nuoret olivat erityisen aktiivisia ehdokasasettelussamme. Erilaisilla kampanjoilla ja puhelimella tavoiteltiin sekä naisia että miehiä ehdokkaaksemme. Siinä onnistuttiinkin varsin hyvin. Nuorten ehdokkaiden määrä on selvässä kasvussa. Gallupit kertovat SDP:n noususta nuorten keskuudessa. Nyt mitataan parhaita

Nuoriso liikkeellä Read More »

Reipasta kevättä

Vantaan Wanhat Toverit haluaa jälleen kutsua poliittisista keskusteluista kiinnostuneita mukaan toimintaansa. Valmistautuminen huhtikuun kunta- ja aluevaaleihin on tietenkin tänä keväänä keskeisellä sijalla kaikessa toiminnassa. Myös Vantaan Wanhat Toverit on jo alkuvuodesta tutustunut vaalivalmisteluihin ja ohjelmiin ja hakenut vauhtia SDP:n historiasta. Kevätkauden tilaisuuksia on tulossa seuraavasti: 13.3. Nuorten demarien näkökulma SDP:n tulevaisuuteen, Demarinuorten puheenjohtaja Emilia Kangaskolkka

Reipasta kevättä Read More »

Puolueen historia kiinnostaa

SDP:n historiasarjan 5. osa julkaistiin viime vuonna, joka oli puolueen 125- juhlavuosi. Historian kirjoittaja VTT Matti Hannikainen esitteli teosta kerhokokoontumisessa 27.2. Kirja ”Uudistuva puolue ja hyvinvointivaltio” kattaa vuodet 1957-1975, jotka olivat monin tavoin merkittäviä suomalaisen yhteiskunnan kehityksessä. Vuonna 1960 alkutuotannossa (maa- ja metsätalous), jalostuksessa (teollisuus ja rakennustoiminta) ja palveluissa työskenteli kussakin noin kolmannes työvoimasta. Rakennemuutos

Puolueen historia kiinnostaa Read More »