Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Kerhot

PWT kulttuuriretkellä Lahdessa

Pääkaupungin Wanhojen Tovereiden ryhmä vietti torstain 16.3. lahtelaisen kulttuurin parissa. Ensin ohjelmassa oli tutustuminen kaupungin uuteen visuaalisen taiteen museoon, joka on nimetty Malvaksi, ja iltapäivällä katsottiin Anna Krogeruksen kirjoittama näytelmä Minä, Tellervo Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä. Mallasjuoman entisestä olutpanimosta on kehkeytynyt hieno museo, jossa parhaillaan on esillä mm. Marjatta Tapiolan, Nanna Suden ja Klaus Haapaniemen teoksia.

PWT kulttuuriretkellä Lahdessa Read More »

Maakunnallinen yhteistyö painottuu Hämeenlinnan Wanhojen Toverien toiminnassa vuonna 2023

Hämeenlinnan Wanhat Toverit hyväksyi vuosikokouksessaan 14.3.2023 toimintasuunnitelman, jossa painottuu verkoston laajentaminen seudulliseksi sekä maakunnallinen yhteistoiminta Wanhojen Toverien kesken. Seuraamme edelleen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen toiminnan käynnistymistä ja pyrimme vaikuttamaan ikäihmisten palvelujen kehittämiseen Hämeenlinnassa ja Kanta-Hämeessä. Kerhon puheenjohtajana jatkaa Yrjö Hellgren. Varapuheenjohtaja sen sijaan vaihtui: vuonna 2023 varapuheenjohtajana toimii Erkki Nurminen, joka jatkaa myös tiedottajana. Hämeenlinnan Wanhojen Toverien

Maakunnallinen yhteistyö painottuu Hämeenlinnan Wanhojen Toverien toiminnassa vuonna 2023 Read More »

Lauri Jormanainen vieraili Hämeenlinnan Wanhojen Toverien vuosikokouksessa

  Hämeenlinnan Wanhat Toverit saivat vieraakseen 14.3.2023 Lauri Jormanaisen Riihimäeltä. Jormanainen on Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuutettu sekä aluehallituksen jäsen. Niinpä keskustelu vuosikokoksessa liittyi pitkälti hyvinvointialueen toimintaan. Lauri Jormanainen kertoi, että hyvinvointialueella on tulossa taloudellisesti tiukka kevät. Sosiaali- ja terveysalan henkilöstön saanti on ongelmallista, eikä Suomessa pärjätä ilman työperäistä maahanmuuttoa. Tulevaisuuden palveluverkoston muutoksista hyvinvointialueella ei vielä ole

Lauri Jormanainen vieraili Hämeenlinnan Wanhojen Toverien vuosikokouksessa Read More »

Vaalikiertueet turuilla ja toreilla Hämeessä

Vaalikiertueet ovat hyvin käynnissä, meillä Hämeessä Bussi on myös aloittanut kierroksen. Ehdokkaat ovat aktiivisesti olleet mukana kiertämässä ympäri vaalialuetta. Vierailijoitakin olemme saaneet, Tervakoskella ja Oitissa oli vieraanamme Tuula Haatainen ja Riihimäellä Lauri Jormanaisen vaalikulmalla ja koputtelemassa muiden ehdokkaiden kanssa Antti Rinne.  Kuten olemme, saanet lukea netistä SDP:n ministerit ja kansanedustajat kiertävät Suomea ristiin rastiin.  Ilmapiiri

Vaalikiertueet turuilla ja toreilla Hämeessä Read More »

Ehdokkaat esittäytyivät Tovereille

Lappeenrantalaiset kansanedustajaehdokkaat Suna Kymäläinen ja Jussi Tauriainen esittäytyivät Wanhoille Tovereille maaliskuun kerhokokouksessa. Esittelyssä olivat neljännelle eduskuntakaudelle pyrkivät Suna Kymäläinen ja ensimmäistä kertaa Arkadianmäelle yrittävä Jussi Tauriainen. Kolmanneksi esittäytymään pyydetty Kari Virinsalo oli estynyt tilaisuudesta. Ehdokkaat kertoivat tavoitteistaan, joista merkittävimpiä olivat kansalaisten palvelujen pysyvyys ja Etelä-Karjalan alueellinen hyvinvointi. Molempien puheenvuoroissa sivuttiin myös kansalaisten turvallisuuteen liittyviä asioita,

Ehdokkaat esittäytyivät Tovereille Read More »

TUNTEMATON KÄRKÖLÄ AVAUTUI REIJO PÄIVÄRINNAN ESITYKSESSÄ

Lahden seudun Wanhat Toverit kokoontuivat 6.3.2023. Oli minun vuoroni pitää alustus, mikä perustui hiljattain julkaistuun omakohtaisiin kokemuksiini perustuvaan kirjaani ”TUNTEMATON KÄRKÖLÄ: iloa, älyä ja sortoa vuosina 1973-2023”. Teos on 563-sivuinen, B 5-kokoinen, nelivärinen ja kovakantinen. Valikoin esitykseeni seuraavia aiheita: Kärkölän poliittinen ilmapiiri 1970-luvulta alkaen, jääviyssäännösten kyseenalainen kohteleminen kunnanhalltuksen kokouksissa, avoin rasismi kunnan päätöksenteossa, luottamushenkilöiden pätevyys

TUNTEMATON KÄRKÖLÄ AVAUTUI REIJO PÄIVÄRINNAN ESITYKSESSÄ Read More »

KERHOTAPAAMINEN 16.03.2023 klo 12 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA

Kerho kokoontuu torstaina 16.03.2023 klo 12.00 Ravintola Liisanpuisto, Liisankatu 20, Pori. Lounasvieraana on toiminnanjohtaja Mirva Heino. Alustuksen aiheena ”Mitä on mielenterveys”. Lämpimästi tervetuloa kaikki ennen mukana olleet, sekä uudet naiset ja miehet. Kuullaan ja keskustellaan ajankohtaisesta aiheesta, nautitaan hyvästä ruuasta mukavassa porukassa. Lounaan hinta 12 e. Toimikunta

KERHOTAPAAMINEN 16.03.2023 klo 12 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA Read More »