Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Lahden WT

KERHO 3.2.2025

NASTOLAN KIRKONKYLÄN KOULU PUHUTTI Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen oli Lahden seudun Wanhojen Toverien vieraana 3.2.2025. Kokoustila oli täynnä tovereita. Hän kertoi, että Lahden kaupungin alijäämäksi oli aikaisemmin ilmoitettu 50 miljoonaa euroa mutta summa on nyt pienentynyt ja korjaantunut kymmeneen miljoonaan euroon. Tämä synnytti vilkasta keskustelua, jossa muun ohessa arvosteltiin virkamiesvalmistelua numeroilla kikkailusta ja muista […]

KERHO 3.2.2025 Read More »

Lahden sivistyspalvelujen tilanne ja näkymät aiheena kerhossa 3.2.2025

Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen alustaa sivistyspalvelujen tilanteesta ja näkymistä ravintola Wanhan Herran tiloissa 3.2. kello 12 alkaen. Aihe on hyvin ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Säästövelvoitteet ohjaavat toimintaa. Kärsiikö opetuksen laatu? Vähennetäänkö opetusta? Miten mennään eteenpäin? Kannattaa tulla paikalle kuulemaan ja keskustelemaan. Reijo Päivärinta

Lahden sivistyspalvelujen tilanne ja näkymät aiheena kerhossa 3.2.2025 Read More »

LUENTO 27.1.2025

ERKKI LIIKANEN LAHDEN SEUDUN WANHOJEN TOVERIEN JA LAHDEN SOSIALIDEMOKRAATTISEN TYÖVÄENYHDISTYKSEN VIERAANA Monissa merkittävissä ja vaativissa tehtävissä ansioitunut Erkki Liikanen piti hyvin valmistellun, elävän ja asiantuntevan esityksen Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa maanantaina 27.1.2025. Paikalla oli noin 100 historiasta ja sosialidemokratiasta kiinnostunutta henkilöä. Esityksessään Liikanen käsitteli mm. Suomen ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä asemaa, SDP:n historiaa 1950-luvulta 1970-luvulle sekä Lahden

LUENTO 27.1.2025 Read More »

Erkki Liikanen Lahden seudun Wanhojen Toverien ja Lahden sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen vieraana 27.1. kello 17.00

Monissa tehtävissä ansioitunut Erkki Liikanen alustaa SDP:n historiasta vuosilta 1957-1975. Miten Suomi nousi Stalinin varjosta Euroopan Unioniin ja NATO:n jäseneksi sekä rakensi suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa? Tämä mielenkiintoinen tilaisuus pidetään Lahden kaupunginkirjaston auditoriossa, jonka osoite on Kirkkokatu 31. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kannattaa osallistua. Tervetuloa. Reijo Päivärinta Puheenjohtaja

Erkki Liikanen Lahden seudun Wanhojen Toverien ja Lahden sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen vieraana 27.1. kello 17.00 Read More »

KERHO 7.1.2025

Lahden Seudun Wanhat Toverit kokoontui kauden 2025 ensimmäiseen yhteiseen tapaamiseen Ravintola Wanhassa Herrassa 7.1.25. Maittavan lounaan jälkeen puheenjohtaja Reijo Päivärinta avasi tilaisuuden. Kertoen vuoden 2024 toiminnasta, joka koostui kevät -ja syyskauden aikana 15 erillisestä Toveri-tapaamisesta Ravintola Wanhassa Herrassa. Kutsuttuna tilaisuuksiin pyydettiin mielenkiintoisia vieraita, ja aiheeksi valittiin aina eri teema. Kerhojen aiheen olivat varsin suosittuja, jotka

KERHO 7.1.2025 Read More »

KERHO 16.12.2024

Tänään 16.12.24 Lahden Seudun Wanhojen Toverien aktiivit osallistuivat yhteiselle Joululounaalle Ravintola Wanhaan Walimoon. Puheejohtaja Reijo Päivärinta kiitti TOVEREITA kuluneesta vuodesta mihin sisältyi kaikkiaan 16:sta tapaamista vuoden 2024 aikana yhteisen lounaan merkeissä, ja mielenkiintoisin teemoin. Vuoden päätapahtuma Suomen Wanhojen Toverien Toveripäivät järjestettiin 27.7.2024 Valkeakoskella, mihin myös Lahtelaisia Toveriaktiiveja osallistui. Puheenjohtaja totesi tiedoksi, että vuoden 2025 ensimmäinen

KERHO 16.12.2024 Read More »

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vierailee Lahdessa perjantaina 13.12.2024 kello 17

SDP:n puheenjohtaja, suosituin puoluejohtaja, Antti Lindtman vierailee Lahdessa perjantaina 13.12. kello 17. Paikka on Lahden kaupungintalon sisäpiha, jonne mennään Harjukadun puoleisesta sivuovesta. Tapahtumassa on myös musiikkiohjelmaa ja kahvitarjoilu. Voit ottaa ystäväsikin mukaan. Kannattaa tulla paikalle. Nähdään kaupungintalolla. Reijo Päivärinta

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vierailee Lahdessa perjantaina 13.12.2024 kello 17 Read More »

Joululounas 16.12.2024 kello 13. Ravintola Walimo, Vesijärvenkatu 25 Lahti

Lahden seudun Wanhat Toverit päättävät vilkkaan syyskauden maittavaan joululounaaseen, mitä nautitaan ravintola Walimon tiloissa maanantaina 16.12.2024 kello 13.00 alkaen. Osoite on Vesijärvenkatu 25, Lahti. lmoittautumisia vastaanottaa sihteeri Vesa Tuominen. Vesan yhteystiedot: s-posti: vesatuo@gmail.com puhelin: 040 685 6633. Reijo Päivärinta

Joululounas 16.12.2024 kello 13. Ravintola Walimo, Vesijärvenkatu 25 Lahti Read More »

KERHO 2.12.2024, OSA 2.

PIA LEVÄNEN LAHDEN SEUDUN WANHOJEN TOVERIEN VIERAANA Pia Levänen avasi meille Lahden kaupunginteatterin toimintaa kulissien takaa. Lahden kaupunginteatteri on toiminut vuodesta 1983 alkaen. Nykyinen teatterinjohtaja Lauri Maijala sai paljon tunnustusta ja kiitosta työstään. Teatterissa on kolme näyttämöä: suuri, pieni ja studionäyttämö. Teatterissa on kaikkiaan noin sata työntekijää ja monen työpäivä alkaa aamulla kello 7. Uuden

KERHO 2.12.2024, OSA 2. Read More »