Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Helsingin Wanhat Toverit

Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen: Maailman muutoksissa syytä olla varuillaan

Tiedusteluvalvontavaltuutetun työ on punnintaa eri perusoikeuksien ja koko perusoikeusjärjestelmän suojaamisen sekä oikeusturvan ja tiedusteluviranomaisten toimivaltuuksien välillä. Vuonna 2019 Suomeen perustetun tiedusteluvalvontavaltuutetun viran ensimmäinen ja nykyinen haltija Kimmo Hakonen kertoi Helsingin Vanhojen Tovereiden tammikuun lounastilaisuudessa työstään. Tehtävänä on valvoa Suomen siviili- ja sotilastiedustelua, kun tiedusteluviranomaiset harjoittavat Suomeen kohdistuvien uhkien tiedustelua ja yrittävät estää niitä. Riippumattoman valtuutetun viran lisäksi eduskuntaan perustettiin […]

Tiedusteluvalvontavaltuutettu Hakonen: Maailman muutoksissa syytä olla varuillaan Read More »

Kevään 2026 HVT:n tapahtumia

Helsingin Vanhojen Tovereiden kevään ensimmäiset tapahtumat ovat 12. tammikuuta jolloin vieraaksi saapuu tietosuojavaltuutettu Kimmo Hakonen, helmikuun 9. vieraaksi saapuu Helsingin kaupungin valtuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma. HVT:n vuosikokous pidetään maaliskuun 9. Alustajan nimi on vielä auki mutta selviää pian. Terveisin puheenjohtaja Kari Salmi

Kevään 2026 HVT:n tapahtumia Read More »

”Suomalaisyritykset eivät investoi”

Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen ja professori Tapio Bergholm valistivat Helsingin Vanhoja Tovereita joulukuun lounastilaisuudessa työllisyydestä ja työttömyydestä. Pylkkänen painotti, ettei työvoimapolitiikkaa pidä tehdä vain kahden luvun, työttömyysasteen ja työllisten määrän perusteella, vaan asiaa olisi hyvä tarkastella laajemmin. Olisi syytä ennakoida millaisia investointeja on tulossa ja millaista osaamista tarvitaan. Jos näin ei tehdä, nousukaudesta

”Suomalaisyritykset eivät investoi” Read More »

Stewart tovereille: Rauha lähi-itään ei todennäköinen

Palkittu tutkija, tohtori Timo R. Stewart arvioi, ettei rauhan saaminen lähi-itään näytä tällä hetkellä kovinkaan todennäköiseltä. Suurin syy tähän Helsingin Vanhoille Tovereille marraskuun lounastilaisuudessa puheneen Stewartin mukaan on Israelin kielteinen asenne niin sanottuun kahden valtion malliin. Ongelma ei ole ratkeamassa, koska se vaatisi Israelin hallituksen hyväksyntää sille, ettei maa enää miehittäisi Palestiinalaisaluetta, johon kuuluu Gazan

Stewart tovereille: Rauha lähi-itään ei todennäköinen Read More »

Ulkoasiainvaliokunnan Koskinen: Suomella tulee olla EU:ssa vahvempi ote

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen toivoo, että YK saisi vanhemman roolin lähi-idän konfliktin ratkaisussa ja että USA painostaisi Venäjää vahvemmin Ukrainaan kohdistuneen sodan lopettamiseksi. Koskinen puhui Helsingin Vanhojen Tovereiden lokakuun lounaskokouksessa. Koskinen aloitti alustuksensa listaamalla globaaliin toimintaympäristöön vaikuttavia tekijöitä. Niitä löytyi pitkälti toistakymmentä. Ensimmäiseksi hän mainitsi monenvälisen ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän kyseenalaistamisen. Pahinta jälkeä Koskisen

Ulkoasiainvaliokunnan Koskinen: Suomella tulee olla EU:ssa vahvempi ote Read More »

Lipponen ei pidä jälkiviisastelusta

 HVT:n vieraaksi 8.9.  saapui Paavo Lipponen jolta on tullut hiljattain muistelmat 1995 – 2024 nimellä ”Valtionhoitaja”. HVT:n puolesta Lipposta jututti Ulpu Iivari ja keskustelusta kehkeytyikin lähihistoriamme politiikan oppitunti. Tilaisuuden aluksi Paavo kertoi olevansa tulossa Mäkelänrinteen uimahallilta ja samalla muisteli millaisen epäilyn kohteena sen rakentamisprojekti oli aikoinaan. Mäkelänrinteen Uimakeskuksesta on kuitenkin kehittynyt Suomen suurin ja ensimmäinen

Lipponen ei pidä jälkiviisastelusta Read More »

Ulpu Iivari: Voiko historia toistaa itseään

Puoluesihteerinä, kansanedustajana ja europarlamentaarikkona toiminut Ulpu Iivari herätteli Helsingin Vanhoja Tovereita mahdollisuudesta, että ikävä historia voi taas toistaa itseään. Toukokuun lounaskokouksessa puhunut kokenut poliitikko viittasi muun muassa Putinin ja Trumpin viime aikaisiin toimiin. Suomessakaan ei olla täysin turvassa. Iivari aloitti historiasta. Miksi Hitleriä ei voitu pysäyttää. Kuinka Stalinin ja hänen annettiin ensiksi sopimuksellaan jakaa Eurooppa

Ulpu Iivari: Voiko historia toistaa itseään Read More »

Tietokirjailija Blåfield lisäsi tovereiden Puola-tietoutta

Toimittaja ja tietokirjailija Antti Blåfield jakoi kattavan tietopaketin Puolasta alustaessaan Helsingin Vanhojen Tovereiden huhtikuun lounastapaamisessa. Hän aloitti maan historiasta yli tuhannen vuoden takaa. – Tulevana pitkäperjantaina tasan 1000 vuotta sitten kruunattiin Puolan ensimmäinen kuningas Boleslaw Urhea. Moskova mainittiin historiallisissa asiakirjoissa vasta 122 vuotta myöhemmin, Turku 204 vuotta myöhemmin. Puola on siis yksi Euroopan perusvaltioista, Blåfield

Tietokirjailija Blåfield lisäsi tovereiden Puola-tietoutta Read More »

Diplomaatti von Ploetz on huolissaan Natosta, ymmällään Putinista

Hans-Friedrich von Ploetz tuli nuorena diplomaattina ensimmäiselle ulkomaankomennukselleen Suomeen, opiskeli Jyväskylässä kielen, perusti perheen, teki loistavan uran Saksan ulkoministeriössä ja sanoo nyt 84-vuotiaana: ”Postini Suomessa oli tärkeä oppitunti siitä, miten tullaan toimeen, kun on ´ystävällinen´ naapuri.”  Kokemuksesta oli hyötyä, kun von Ploetz oli suurlähettiläänä Natossa ja vielä enemmän:  ”Se on vaikuttanut koko uraani. Kiitos Suomi.”

Diplomaatti von Ploetz on huolissaan Natosta, ymmällään Putinista Read More »

THL:n Mika Salminen: Sote-uudistus ollut valtava onnistuminen

Otsikon mukainen asia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajan Mika Salmisen mielestä totta, vaikka niin poliitikot kuin mediakin näyttävät tämän tästä olevan eri mieltä. Hän kertoi ajatuksiaan Helsingin Vanhojen Tovereiden helmikuun lounastapaamisessa. Salmisen mukaan Suomen sosiaali- ja terveyssektorin suurimmat haasteet ovat väestön vanheneminen, syntyvyyden lasku sekä monet, etenkin päihteiden aiheuttamat kuolleisuuden ja sairauksien lisääntymiset. –

THL:n Mika Salminen: Sote-uudistus ollut valtava onnistuminen Read More »