Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

Author name: Seppo Tarkkanen

AJANKOHTAISTA PORIN POLITIIKASTA, KH:N JÄSEN TUOMAS KOIVISTO

Joulukuun kerhossa piti alustaja olla alun perin kunnallisjärjestön vpj. Kimmo Hohkala, mutta JHL:n pääluottamusmiehen ominaisuudessa hän oli lakosta johtuen kiinni toisaalla ja ansiokkaana paikkaajana oli kaupunginhallituksen jäsen Tuomas Koivisto. Hän on myös aluevaltuuston varajäsen. Alustus keskittyi kahteen pääaiheeseen: kaupungin ensi vuoden talousarvioon ja TE-uudistukseen. Alla muutamia otteita alustuksesta: Talousarvio vuodelle 2024 Epätavallinen talousarvioprosessi Tulos 16,888 […]

AJANKOHTAISTA PORIN POLITIIKASTA, KH:N JÄSEN TUOMAS KOIVISTO Read More »

HYVINVOINTIALUEEN KUULUMISET

Marraskuun kerhossa oli alustajana hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen. Alustuksessaan Lehtonen kertoi mm., että päivitetty hallintosääntö on tulossa valtuuston käsittelyyn. Merkittävä muutos aikaisempaan on se, että valtuuston päätösvaltaa lisätään mm. merkittävistä muutoksista (esim. palveluverkkoon) päätettäessä. Loppuraportin palveluverkkoesitys on herättänyt eräillä alueilla voimakasta kritiikkiä ja siinä on keskustelun paikka ja tarpeen olisi löytää hyvä kompromissi, mikä

HYVINVOINTIALUEEN KUULUMISET Read More »

Liikuntaa läpi elämän, Jarno Blomster TUL:n Hämeen ja Satakunnan piirien toiminnanjohtaja

Kerhossa 19.10 alustajana oli Jarno Blomster ja alla otteita esityksestä. Liikkumisen suositus yli 65 -vuotiaille: Ikäihmisten suosituksessa painotetaan 18–64-vuotiaiden suosituksia enemmän lihasvoimaa ja tasapainoa, joilla on vaikutusta erityisesti arjessa selviytymiseen, liikkumiskykyyn sekä esimerkiksi kaatumisten ehkäisyyn. Suositus korostaa liikkumisen monipuolisuutta. Tavoitteena on toimintakykyä ylläpitävä tai parantava liikkuminen. -Kevyttä liikuskelua – mahdollisimman usein -Reipasta liikkumista – ainakin

Liikuntaa läpi elämän, Jarno Blomster TUL:n Hämeen ja Satakunnan piirien toiminnanjohtaja Read More »

KERHOTAPAAMINEN 19.10.2023 KLO. 12.00 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA

Kerho kokontuu torstaina 19.10.2023 klo. 12.00 Ravintola Liisanpuistossa, Liisankatu 20 Pori. Lounasvieraana TUL:n Satakunnan piirin toiminnanjohtaja Jarno Blomster aiheenaan TUL:n ajankohtaiset asiat. Tervetuloa runsain joukoin keskustelemaan mielenkiintoisista asioista mukavassa toveriporukassa ja nauttimaan noutopöydän maukkaasta ruoasta! Uudet toverit, naiset ja miehet, lämpimästi tervetuloa! Kerholla ei ole jäsenmaksua. Ruokailun hinta 12€. Toimikunta

KERHOTAPAAMINEN 19.10.2023 KLO. 12.00 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA Read More »

KERHOTAPAAMINEN 21.9.2023 KLO. 12.00 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA

Kerho kokontuu torstaina 21.9.2023 klo. 12.00 Ravintola Liisanpuistossa, Liisankatu 20 Pori. Lounasvieraana maakuntajohtaja Kristiina Salonen aiheenaan maakunnan ajankohtaiset asiat. Tervetuloa runsain joukoin keskustelmaan mielenkiintoisista asioista ja nauttimaan noutopöydän maukkaasta ruuasta mukavassa toveriporukassa. Uudet toverit, naiset ja miehet, lämpimästi tervetuloa! Kerholla ei ole jäsenmaksua. Ruokailun hinta on 12€. Toimikunta

KERHOTAPAAMINEN 21.9.2023 KLO. 12.00 RAVINTOLA LIISANPUISTOSSA Read More »