Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

KERHO 15.9.2025

LAHDEN SEUDUN WANHAT TOVERIT RAVINTOLA WANHA HERRA 15.9.2025
AIHE:
LAHDEN KALEVA 100 VUOTTA
Lahden Kalevan puheenjohtaja Jouni ”Nate” Nurminen oli tänään 15.9. Lahden seudun wanhojen Toverien vieraana.
Saimme hyvää kuvaa seuran 100-vuotistaipaleelta. Kaleva, yli tuhannen jäsenen seura, haluaa pysyä mukana maailman muutoksessa.
Tästä kertoo sekin, että seura on siirtynyt sähköiseen kirjanpitoon.
Seuran päälajeja ovat nyrkkeily, uinti, kuntoliikunta, suunnistus ja nykyaikainen 5-ottelu. Nyrkkeily, jossa Kalevalla on paljon arvokisamenestystä, on hyvin suosittua.
Tästä kertoo se, että Mustankallion salilla käy harjoituksissa 70 lajin harrastajaa.

Kaleva haluaa toimia matalan kynnyksen seurana. Jäsen- ja harrastusmaksut pidetään pieninä.
Nate esitti meille seuran 100-vuotisesta historiasta kertovat kaksi videota, joissa kerrottiin vaikuttavasti seuran vaiheista aina perustamisesta alkaen.
Yleisurheilun puolelta tunnettuja Kalevan edustajia ovat olleet mm. seiväshyppääjät Valto Olenius ja Erkki Kataja ja keihäänheiton osalta maailmanennätyksen heittänyt
Soini Nikkinen. Tunnettuja nyrkkeilijöitä ja lajin valmentajia Kalevassa on ollut paljon aina Esa Hukkasesta ja Kari Korhosesta alkaen.

Kalevan toiminta tulee kasvamaan. Tulevaisuus nähdään valoisana, sanoi Nate Nurminen esityksensä päätteeksi. Nurmisen esitys synnytti vilkasta keskustelua.
Toivotamme seuralle hyvää menestystä.
TEKSTI:
Reijo Päivärinta
Puheenjohtaja
KUVAT:
Vesa Tuominen
tiedottaja