Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

29.7.2024

HISTORIASEMINAARIN PÄIVÄ ON MUUTTUNUT, UUSI ON 3.10.2024

Alunperin oli sovittu alustajan kanssa, että SDP:n historiaseminaari on 4.9, mutta Erkki Liikaselle tuli tälle päivälle kutsu Brysseliin tilaisuuteen mistä ei voi kieltäytyä. Uudeksi ajankohdaksi on sovittu torstai 3.10 klo. 18.00. Paikka on edelleen Porin kaupunginvaltuuston istuntosali osoitteessä Hallituskatu 12 Pori. Uunituore historian viides osa edelleen ajankohtainen ja saatavana tilaisuudessa. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita!

HISTORIASEMINAARIN PÄIVÄ ON MUUTTUNUT, UUSI ON 3.10.2024 Read More »

Eero Heinäluoma: EU kehittyy enemmän turvallisuusyhteisöksi

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma aloitti Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Valkeakoskella oman puheenvuorossaan toteamalla Europarlamentin olevan maailman ihanteellisin parlamentti. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, ettei puheilla ole rajoituksia – eikä EU:lla ole valtiovarainministeriä. Heinäluoman mielestä Euroopan pärjäämisen ja turvallisuuden eteen on paljon tehtävää, että tulevina vuosikymmeninäkin Euroopassa vallitsisi oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja riittävä sosiaalinen turva. Hän pitää

Eero Heinäluoma: EU kehittyy enemmän turvallisuusyhteisöksi Read More »

Professori Tapio Bergholm: Kekkonenkin ihastui Koivistoon

Presidentti Mauno Koivistosta tieteellistä historiatutkimusta kirjoittava professori Tapio Bergholm esitteli Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Valkeakoskella kirjaansa ”Kova Koivisto”. Hän aloitti entisestä presidentistä kirjoittamisen vuonna 2018 Koiviston kuoltua. Ensi kerran tutkija tapasi Koiviston 1990-luvun alussa. Bergholmin mukaan henkilöhistoriaa on huomattavasti vaikeampi kirjoittaa kuin järjestöhistoriaa, josta Bergholmilla on myös vankka kokemus. Järjestöillä kun on selkeä tavoite toiminnalleen,

Professori Tapio Bergholm: Kekkonenkin ihastui Koivistoon Read More »

Presidentti Halonen Valkeakoskella: Maailman mustavalkoistumisen nopeus ja laajuus yllätti minut

Presidentti Tarja Halosta huolestuttaa maailman muuttuminen mustavalkoiseksi. Hänen mukaansa sota syö värit maailmasta, joka on sinällään vanha totuus. – Mutta kuinka nopeasti ja laajasti se on tapahtunut, on ainakin itselleni ollut yllätys, presidentti totesi Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä järjestetyssä Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa heinäkuun viimeisenä lauantaina. YK:n jäsenmaista valtaosa tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Mutta Halonen

Presidentti Halonen Valkeakoskella: Maailman mustavalkoistumisen nopeus ja laajuus yllätti minut Read More »

TOVERIPÄIVÄT 27.7.2024, VALKEAKOSKI

Lauantaina 27.7.2024 kokoontui Valkeakosken Kulttuurikeskus Luovan Rydman-saliin Suomen Wanhojen Toverien Toveripäiville 130 toveria ympäri Suomen, ja Lahdestakin oli muutama jäsen paikalla. Maittavan kalakeittoluonaan, ja näyttelijä Ahti Jokisen musiikillisen työväenlauluosuuden jälkeen tilaisuuden avasi Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtaja Reijo Päivärinta. Ja päivän vieraat, ”Kova Koivisto” Dosetti Tapio Bergholm, Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuman tervehdys Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja, SDP:n Pääsihteeri

TOVERIPÄIVÄT 27.7.2024, VALKEAKOSKI Read More »