Suomen Wanhat Toverit ry kokoaa SDP:n veteraanijäsenet yhteistoimintaan, jolla tuetaan puolueen aatteellista työtä. SWT-yhteisön muodostaa noin 50 jäsenkerhoa.

heinäkuu 2024

Mukana 140 osallistujaa: SWT:n Valkeakosken tapaaminen keräsi kiitosta

Hyvä tilaisuus ja todella mielenkiintoinen ohjelma. Näin kiittelivät akaalaiset Lea ja Raimo Järvinen Valkeakosken Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä lauantaina 27.7. järjestettyä Suomen Wanhojen Tovereiden jäsentapaamista.  Viime vuonna wanhat toverit kokoontuivat Valkeakoskella ensimmäistä kertaa musiikkitapahtuman aikana. Silloin tapaamisen ulkoiset puitteet eivät sateisesta ja koleasta säästä johtuen olleet parhaat mahdolliset. Nyt tilaisuus sen sijaan onnistui osallistujien kommenteista päätellen […]

Mukana 140 osallistujaa: SWT:n Valkeakosken tapaaminen keräsi kiitosta Read More »

HISTORIASEMINAARIN PÄIVÄ ON MUUTTUNUT, UUSI ON 3.10.2024

Alunperin oli sovittu alustajan kanssa, että SDP:n historiaseminaari on 4.9, mutta Erkki Liikaselle tuli tälle päivälle kutsu Brysseliin tilaisuuteen mistä ei voi kieltäytyä. Uudeksi ajankohdaksi on sovittu torstai 3.10 klo. 18.00. Paikka on edelleen Porin kaupunginvaltuuston istuntosali osoitteessä Hallituskatu 12 Pori. Uunituore historian viides osa edelleen ajankohtainen ja saatavana tilaisuudessa. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita!

HISTORIASEMINAARIN PÄIVÄ ON MUUTTUNUT, UUSI ON 3.10.2024 Read More »

Eero Heinäluoma: EU kehittyy enemmän turvallisuusyhteisöksi

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma aloitti Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Valkeakoskella oman puheenvuorossaan toteamalla Europarlamentin olevan maailman ihanteellisin parlamentti. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, ettei puheilla ole rajoituksia – eikä EU:lla ole valtiovarainministeriä. Heinäluoman mielestä Euroopan pärjäämisen ja turvallisuuden eteen on paljon tehtävää, että tulevina vuosikymmeninäkin Euroopassa vallitsisi oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja riittävä sosiaalinen turva. Hän pitää

Eero Heinäluoma: EU kehittyy enemmän turvallisuusyhteisöksi Read More »

Professori Tapio Bergholm: Kekkonenkin ihastui Koivistoon

Presidentti Mauno Koivistosta tieteellistä historiatutkimusta kirjoittava professori Tapio Bergholm esitteli Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa Valkeakoskella kirjaansa ”Kova Koivisto”. Hän aloitti entisestä presidentistä kirjoittamisen vuonna 2018 Koiviston kuoltua. Ensi kerran tutkija tapasi Koiviston 1990-luvun alussa. Bergholmin mukaan henkilöhistoriaa on huomattavasti vaikeampi kirjoittaa kuin järjestöhistoriaa, josta Bergholmilla on myös vankka kokemus. Järjestöillä kun on selkeä tavoite toiminnalleen,

Professori Tapio Bergholm: Kekkonenkin ihastui Koivistoon Read More »

Presidentti Halonen Valkeakoskella: Maailman mustavalkoistumisen nopeus ja laajuus yllätti minut

Presidentti Tarja Halosta huolestuttaa maailman muuttuminen mustavalkoiseksi. Hänen mukaansa sota syö värit maailmasta, joka on sinällään vanha totuus. – Mutta kuinka nopeasti ja laajasti se on tapahtunut, on ainakin itselleni ollut yllätys, presidentti totesi Valkeakoskella Työväen musiikkitapahtuman yhteydessä järjestetyssä Suomen Wanhojen Tovereiden tilaisuudessa heinäkuun viimeisenä lauantaina. YK:n jäsenmaista valtaosa tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Mutta Halonen

Presidentti Halonen Valkeakoskella: Maailman mustavalkoistumisen nopeus ja laajuus yllätti minut Read More »

TOVERIPÄIVÄT 27.7.2024, VALKEAKOSKI

Lauantaina 27.7.2024 kokoontui Valkeakosken Kulttuurikeskus Luovan Rydman-saliin Suomen Wanhojen Toverien Toveripäiville 130 toveria ympäri Suomen, ja Lahdestakin oli muutama jäsen paikalla. Maittavan kalakeittoluonaan, ja näyttelijä Ahti Jokisen musiikillisen työväenlauluosuuden jälkeen tilaisuuden avasi Suomen Wanhojen Toverien puheenjohtaja Reijo Päivärinta. Ja päivän vieraat, ”Kova Koivisto” Dosetti Tapio Bergholm, Valkeakosken Työväen Musiikkitapahtuman tervehdys Toiminnanjohtaja Marianne Haapoja, SDP:n Pääsihteeri

TOVERIPÄIVÄT 27.7.2024, VALKEAKOSKI Read More »

Suuret kiitokset presidenttiparille, kaikille esiintyjille sekä Luovan palveluista vastanneille ja kaikille tapahtumaan osallistuneille wanhoille tovereille läheisineen.

Toveripäivät ovat takana ja saimme sieltä paljon uusia kokemuksia. Erityiskiitokset presidentti Tarja Haloselle ja tohtori Pentti Arajärvelle, jotka viihtyivät kanssamme koko päivän ja osallistuivat presidentin alustuksen lisäksi aktiivisesti myös ohjelman keskusteluosuuksiin. Paljon kiitoksia myös yhteislaulun vetäjä Ahti Jokiselle sekä tervehdysten tuojille, toiminnanjohtaja Marianne Haapojalle ja puoluesihtreeri Mikkel Näkkäläjärvelle. Dosentti Tapio Bergholmin ja europarlaamentaarikko Eero Heinäluoman

Suuret kiitokset presidenttiparille, kaikille esiintyjille sekä Luovan palveluista vastanneille ja kaikille tapahtumaan osallistuneille wanhoille tovereille läheisineen. Read More »

Lauritsalan kauppalan historiaa kevyesti ja huumorilla

Draaman keinoin Lauritsalan kauppalan historiaa Lauritsalassa heinä-elokuun  vaihteessa. Draamakierros kertoo tarinaa harrastajanäyttelijöiden esityksinä vanhasta Lauritsalan kauppalan ajasta vuosilta 1932-66. Esitykset 27.-28.7 ja 3.-4.8.2024 klo 10-12.30 ja 14-16.30. Matka noin 1,5 kilometriä. Esitys lähtee liikkeelle Lauritsala-talon pihasta. Pääsyliput 15 euroa. Voi ostaa Lauritsala-talolta ennen esitystä. Lisätietoja: Lauritsala-seura, Hanna Ruokoniemi. Tuutha siekii mukkaa!  

Lauritsalan kauppalan historiaa kevyesti ja huumorilla Read More »

Kesäretki

TUTUSTUMINEN ANNE MATTILAN TAIDEKAHVILAAN KARVIALLA ke 14.8.2024 KLO 12.00 Lähtöajat ja –paikat: Forssa, Työväentalo klo 8.00 Jokioinen, Veturiaukio klo 8.15 Humppila, Sale klo 8.35 Ilmoittautumiset heinäkuun loppuun mennessä Hannu Rekuselle, puh. 040 8471435 . Retken hinta 40 €/henkilö. Maksu tilille: Lounais-Hämeen Wanhat Toverit FI23 5025 0220 1238 89. TERVETULOA MUKAAN TOVERIT SEKÄ KAVERIT! TAIDEKAHVILASSA Ryhmän

Kesäretki Read More »

Niina Malm:Hallitus heikentää ihmisten hoitoon pääsyä

Eurovaalien tuloksen antamalla itsevarmuudella hallitus jatkaa heikennyksiään – nyt huononnetaan hoitoon pääsy.   – Orpon hallitus heikentää ihmisten hoitoon pääsyä merkittävästi. Pahimmillaan tämä johtaa tilanteisiin, joissa vakava sairaus jää huomaamatta ajoissa. Tämä huolestuttaa minua suuresti, SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm kertoo. – Orpon hallitus kumoaa Sanna Marinin hallituksen tekemät parannukset hoitotakuuseen. Perusterveydenhuollon hoitotakuu pitenee 14 vuorokaudesta

Niina Malm:Hallitus heikentää ihmisten hoitoon pääsyä Read More »